Vuosi 2023
Suuri joukko oli kuulemassa Painavasyy suurtilaisuutta Hotelli iso Valkeisessa.
Avaus sanat piti SAK.n alue-ja järjestö asiantuntija Timo Haverinen.
Orpo-Purran hallituksen leikkaus listasta piti painavan puheen SAK.n työmarkkinapäälikkö Rami Lindström.
Tentissä paneelikeskustelu osallistui:
Karoliina Partanen, Kokoomus
Timo Suhonen, SDP
Laura Meriluoto, Vasemmistoliitto
Katja Syvärinen, SAK.n hallituksen varapuheenjohtaja



Siilinjärven JHL 414 Ry osallistui liikenneturvallisuushankkeeseen jonka tarkoitus oli hankkia liikennetyökirjat alakoulujen oppilaille. Hanketta tuettiin 150 € summalla.
Liikenne ry pyrkii edistämään lasten liikenneturvallisuutta tuottamalla ja kustantamalla lasten liikenneopetusmateriaalia.

Liikennetyökirja on 130-sivuinen oppikirja. Se on viime vuonna uudistunut uuden tieliikennelain mukaiseksi. Kirja on lapsella henkilökohtaisessa käytössä koko 6 vuoden ajan, niitä ei jälkeenpäin kierrätetä.
Kirjoissa on tehtäviä ikätasoon sopivalla vaikeusasteella, vaihdellen myös vuodenaikojen mukaisesti. Aiheet käsittelevät lapsen liikkumisen maalla, vesillä ja joukkoliikenteessä sekä lisäksi perusliikennemerkit.
Mukana työkirjassa on myös raskas liikenne ja ajoneuvojen pimeät kulmat. Kirjaan voi tutustua osoitteessa: https://www.liikennery.fi/tyokirja
Vuoden 2023 ensimmäinen virkistystapahtuma, siilinjärven teatterin tarjoama esitys TuplaKupla. Esitys Tahkolla sai yleisön nauramaan hersyvästi.
Opiskelija Mirva kävi noutamassa liittymisetu lahjakortin talvella 2023.
Vuosi 2022
Vuoden 2022 pikkujoulu tunnelmaa.
Pikkujouluväelle esiintyi Silja Kavilo bandi.


Vuosi 2021 ja sitä vanhemmat




.jpg)
23.5.2026
Arvoisat juhlavieraamme, hyvät yhdistyksemme jäsenet ja yhteistyökumppanit,
Tänään juhlimme merkittävää merkkipaalua – Siilinjärven JHL ry:n osasto 414:n kuudenkymmenen vuoden taivalta. Tämä juhla on samalla hetki pysähtyä katsomaan menneeseen, muistella tehtyä työtä ja kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat vuosikymmenten aikana rakentaneet yhdistystämme. Perustajajäsenistä tämän päivän aktiiviisiin toimijoihin ja jäseniin. teidän ansiostanne yhdistys on elinvoimainen ja vaikuttava myös tulevaisuudessa. Kohottakaame malja 60-vuotiaalle yhdistykselle
Siilinjärvellä oli tarve ammattiosastolle jo ennen sen perustamista. Tuo tarve konkretisoitui 27. lokakuuta vuonna 1966, kun kunnantalolle kokoontui 24 henkilöä päättämään Siilinjärven KTV:n ammattiosaston perustamisesta. Perustamiskokouksessa valittiin ensimmäinen toimikunta, jonka puheenjohtajaksi tuli Tarmo Kaitamäki, sihteeriksi Inkeri Ahonen ja rahastonhoitajaksi Mauno Pennanen. Toimikunnan jäseniksi valittiin Martta Hakkarainen, Onni Koponen, Eino Ahonen ja Kaija Kokkonen, sekä varajäseniksi Ensio Manninen ja Raili Puustinen.
Yhdistys lähti liikkeelle vaatimattomasti – ensimmäisenä vuonna jäseniä oli 23. Alkuvaiheessa jäsenistö koostui pääasiassa koulujen henkilökunnasta, ja tärkeimpiä tehtäviä oli saada työntekijöitä mukaan yhteiseen toimintaan.
1970-luvulla jäsenmäärä alkoi kasvaa, kun eri työpaikkojen henkilöstö liittyi osastoon. Mukaan tuli työntekijöitä muun muassa vanhainkodeista, terveyskeskuksesta, kurssikeskuksesta, rakennustoimistosta sekä kotiavustajien ja perhepäivähoitajien joukosta. Näin ammattiosastosta kehittyi laajemmin kunnan työntekijöitä yhdistävä yhteisö.
Toiminnan keskiössä on aina ollut edunvalvonta ja työolojen kehittäminen. Ammattiosaston toimikunnassa on vuosien aikana käyty paljon keskustelua – välillä myös tunteet ovat nousseet pintaan. Mutta yhteinen tavoite on ollut sama: jäsenten työolojen parantaminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen.
Luottamusmiesjärjestelmä on ollut tässä työssä keskeinen. Jo vuonna 1974 pääluottamusmies sai käyttöönsä omat vastaanottotilat. Suurilla työpaikoilla toimivat työpaikkaluottamusmiehet, jotka ovat välittäneet tietoa työntekijöiden ja työnantajan välillä sekä saaneet koulutusta liiton kursseilta ja aluetoimiston tilaisuuksista.
Edunvalvonnan rinnalla yhdistyksen toimintaan on aina kuulunut myös yhteisöllisyys ja virkistys. Huvitoimikunta järjesti vuosien ajan juhlia, retkiä ja yhteisiä tapahtumia. Moni muistaa edelleen esimerkiksi pikkujoulut sekä 1980-luvulla suositut matkat Haaparantaan. Myös urheilujaostolla oli oma tärkeä roolinsa, erityisesti lentopallon parissa.
Yhteiskunnan muutokset ovat heijastuneet myös yhdistyksemme toimintaan. 1990- ja 2000-luvuilla kuntatalouden kiristyminen, lomautukset, lomarahojen leikkaukset sekä ulkoistamisen uhka aiheuttivat huolta jäsenistössä. Samalla henkilöstöä vähennettiin ja määräaikaiset työsuhteet lisääntyivät.
Näissä tilanteissa yhdistyksen aktiivinen toiminta ja vahva luottamusmiesverkosto ovat olleet jäsentemme tukena. Pääluottamusmiehen työ on usein ollut vaativaa ja työllistävää, mutta sen merkitys on ollut korvaamaton.
Vuosi 2005 oli koko ammattiyhdistysliikkeessä historiallinen. Kunta-alan ammattiliitto KTV, Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL sekä Valtion yhteisjärjestö VTY yhdistyivät, ja näin syntyi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. Myös yhdistyksemme nimi muuttui, mutta osaston numero 414 säilyi ennallaan.
2000-luvulla kuntakentällä on tapahtunut paljon muutoksia. Peruspalvelukeskus Siilisetin perustaminen, organisaatiouudistukset sekä eri kuntien yhteistyö toivat uusia jäseniä ja uusia haasteita yhdistyksen toimintaan. Samalla työelämän muutokset näkyivät henkilöstön jaksamisessa ja työhyvinvoinnissa.
2010-luvulla esillä olivat muun muassa kuntatalouden sopeutustoimet, kilpailukykysopimus sekä laajat työmarkkinakeskustelut. Yhdistyksemme jäsenet osallistuivat aktiivisesti myös mielenilmauksiin ja työtaistelutoimiin.
Vuonna 2016 juhlimme yhdistyksen 50-vuotista taivalta IsoValkeisella. Se oli lämminhenkinen juhla, jossa muistettiin sekä yhdistyksen perustajia että pitkäaikaisia toimijoita.
Viime vuosina työelämä on muuttunut entistä nopeammin. Koronapandemia vuonna 2020 toi mukanaan epävarmuutta, uusia työjärjestelyjä sekä paljon työtä luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille. Samalla sähköinen viestintä ja verkkotiedottaminen nousivat tärkeään rooliin.
Vuonna 2022 hyvinvointialueuudistus muutti jälleen toimintaympäristöämme. Osa jäsenistämme siirtyi Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelukseen ja uuteen yhdistykseen. Muutokset ovat olleet suuria, mutta yhdistyksemme tehtävä on pysynyt samana: jäsenten edunvalvonta ja heidän työelämänsä tukeminen.
Kun katsomme 60 vuoden taivalta, voimme todeta, että yhdistyksemme historia on ennen kaikkea ihmisten historiaa. Se on tarina aktiivisista jäsenistä, luottamushenkilöistä ja toimijoista, jotka ovat käyttäneet aikaansa ja osaamistaan yhteisen hyvän eteen.
Haluan esittää lämpimät kiitokset kaikille niille, jotka ovat vuosien varrella olleet mukana rakentamassa yhdistystämme – perustajajäsenistä tämän päivän aktiivisiin toimijoihin ja jäseniin.
Teidän ansiostanne Siilinjärven JHL ry osasto 414 on elinvoimainen ja vaikuttava yhdistys myös tulevaisuudessa.
Vielä kerran Onnea 60-vuotiaalle yhdistyksellemme – ja kiitos kaikille tästä yhteisestä matkasta. YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN





